We rise by lifting others

Olen elämässäni saanut hyvin vähän apua ja tukea muilta ihmisiltä, varsinkin kun on kyse työelämästä ja urasta. Vinkit ja konkreettiset neuvot ovat laskettavissa yhdellä kädellä ja koen sen itse todella surulliseksi. Tsemppaavia sanoja ja hyvää palautetta olen myöhemmässä iässä kuullut jonkin verran, ja vaikka se auttaa sinua uskomaan itseesi, ei siitä kuitenkaan useimmiten ole konkreettista apua.

Toisinaan neuvojen ja avun puute johtuu siitä että ne ihmiset jotka mahdollisesti haluaisivat sinua auttaa eivät tiedä toimialastasi tarpeeksi ja toisinaan ihmiset jotka tuntevat toimialaasi mahdollisesti myös tunnistavat osaamisesi ja potentiaalisi kyseisellä alalla eivätkä siitä syystä tahdo olla avuksi. Osa saattaa puolestaan kokea sinut niin vahvaksi ihmisenä ettet tarvitsisi tai välttämättä edes haluaisi minkäänlaista apua. Päättäväisyys ja selkeä suunta omassa tekemisessä ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti sitä ettei apu olisi tervetullutta. Vahva usko itseensä voi yksinään kantaa pitkälle. Se ei kuitenkaan pelkästään riitä.

eeva roots usko itseesi työelämässä menestyminen

"Vahva usko itseensä voi yksinään kantaa pitkälle. Se ei kuitenkaan pelkästään riitä."

Koen tärkeäksi osata antaa arvoa jokaiselle kannustuksen sanalle ja auttavalle teolle, ja myös kyvylle osata tunnistaa ne ihmiset jotka vilpittömästi toivovat menestystäsi. Lähes yhtä tärkeäksi koen osata tunnistaa ne henkilöt jotka eivät halua sinun menestyvän, ja sitä että osaa pistää merkille tekemättömät teot ja sanomattomat sanat. Mitä enemmän minulle tulee ikää sitä enemmän kokemustakin karttuu, ja tänä päivänä pystyn jo rehellisesti sanomaan etten tuhlaa aikaani ihmisiin jotka eivät soisi minulle elämässäni tai urallani menestystä.

En ole koskaan pystynyt samaistumaan siihen ajatukseen ja toimintamalliin että pitäisit vain omia puoliasi tai auttaisit vain itseäsi eteenpäin ja todellisuudessa ihmisten itsekeskeisyys, itsekkyys ja ahneus ovat asioita jotka pelottavat minua - unohtamatta egoa joka ohjaa valitettavan monen ihmisen käyttäytymistä. Osittain juuri siitä syystä etten ole itse saanut tukea koen niin vahvasti tarvetta olla muille avuksi; tiedän mitä on kulkea yksin valitsemallaan tiellä. Uskon ettei meistä kukaan pärjää täällä aivan yksin ja kohtelen ihmisiä kuten toivoisin itseänikin kohdeltavan. Olemalla reilu, ystävällinen ja pistämällä myös hyvää kiertämään aina kun siihen on mahdollisuus.

eeva roots blogi

Siihenkin törmää ajoittain että vaikka kuinka yrittäisit auttaa toista ihmistä niin viesti ei vain mene perille tai ainakaan muutu miksikään konkreettiseksi. Lopulta kyse on kuitenkin siitä kuka täällä tekee ja kuka ei. Unelmat ovat vain unelmia siihen hetkeen asti kunnes niiden eteen alkaa tekemään jotain konkreettista.

Uskon että monella olisi valmius toteuttaa itseään ja unelmiaan, mutta ehkäpä rohkeus ei riitä tai aika ei ole kypsä. Pahinta myrkkyä ovat kuitenkin tekosyyt, ja myrkkyä ne ovat ensisijaisesti juuri siinä mielessä että ne estävät sinua itseäsi saavuttamasta unelmiasi.  Tällaisissa tilanteissa, kun kohtaan tekosyitä paukuttavan henkilön, astun itsekin taka-alalle. En hyvin mielin, mutta päätökseeni luottaen, sillä kukaan ei voi täällä unelmia toteuttaa tai rakentaa toisen puolesta. Ihmisessä voi olla suurta potentiaalia tunnistettavissa, mutta mikäli hän ei itse vaivaudu selvittämään asioita, yrittämään, likaamaan käsiään ja ahertamaan, ei kenenkään muunkaan ole järkeä sitä hänen puolestaan tehdä.

Pitäkää kuitenkin mielessä että hyvä todella kiertää. Ette välttämättä saa takaisin samalla mitalla ettekä välittömästi, ette myöskään välttämättä samalta ihmiseltä kuin jolle itse annatte, mutta jonkun mutkan kautta hyvät teot kyllä palkitaan. Auttaminen ei ole sinulta itseltäsi pois ja se kannattaakin pyrkiä näkemään voimaannuttavana asiana sekä itsesi kohdalla kuin myös niiden ihmisten joiden elämän suuntaan saatat positiivisesti vaikuttaa. Sydämellä tehdyt teot kantavat, ja kannattelevat sekä sinua että muita ympärilläsi, ja sehän ei todellakaan voi olla väärin. Pistäkää hyvä kiertämään - we rise by lifting others!

Feed the fire! / Eeva

erilaiset esikuvat unelmien tavoittelu yrittäjyys työelämän menestys

PHOTOS: Eeva Roots

JACKET: H&M

JEANS: Bik Bok

SHIRT: Carlings

SHOES: Calvin Klein

EYEWEAR: Lasula

BEANIE: Old